Jordania Petra 1998

Valokuvat
Paluu

Petran historiaa:
Petra oli aikoinaan nabatealaisten pääkaupunki. Nabatealaiset olivat paimentolaiskansa, joka vaurastui maustekaupalla ja hallitsi Transjordanian aluetta ennen roomalaisia. Nabatealaisten kuningaskunta eli loistokauttaan ensimmäiseltä vuosisadalta ennen Kristuksen syntymää aina ensimmäiselle vuosisadalle Kristuksen syntymän jälkeen. Tämän jälkeen roomalaiset ottivat alueen hallintaansa ja tekivät siitä osan Rooman arabialaista provinssia. Petrassa oli tuolloin lähes 3000 asukasta.

Petran kaupunkiarkkitehtuuria liitto Rooman kanssa rikastutti monin tavoin. Tätä kukoistuskautta ei kestänyt kuitenkaan kauan. Roomalaisten vaikutusvallan lisäännyttyä he alkoivat suunnittella uusia kauppareittejä, jotka eivät enää kulkeneetkaan Petran kautta. Tämä vähensi nabatealaisten valtaa.

Kuudes vuosisata jKr. oli Bysantin valtakautta ja se toi mukanaan kristinuskon myös Petraan. Monet Petran rakennuksista muutettiin tuolloin kirkoiksi. Myöhemmin Petraa kohtasi maanjäristysten aalto, mikä aiheutti, että sitä ei enää pidetty turvallisena paikkana asua. Viimeisimmät merkit asutuksesta ovat ristiretkeläisten rakentamat linnoitukset 12:lta vuosisadalta jKr.

Petra hiljeni ja jäi ainoastaan karavaanien pysähdyspaikaksi. Seuraavina vuosisatoina sitä asuttivat paikalliset beduiinit. Petra vaipui unohduksiin. Uudelleen Petra tuli maailman tietoisuuteen vasta vuonna 1812, sveitsiläisen tutkimusmatkailija Johann Burckhardtin ansiosta.

Petralla on myös raamatunhistoriallista merkitystä. Tradition mukaan Mooses löi kalliosta vettä israelilaisten erämaavaelluksen aikana juuri näillä seuduilla. Petrassa on alttari korkealla vuorella, jolla Aabrahamin oli määrä uhrata Iisak. Myös profeetta Aaronin hauta sijaitsee Petrassa.

 

 

 

 

Valokuvat
Paluu

24.03.2014